14.3.2008

Hakemus Lohjan käräjäoikeudessa

A vaati hakemuksessaan, että hänen ehdottamansa asianajaja määrätään pesänjakajaksi toimittamaan ositus A:n ja B:n välillä.

Osapuolet oli tuomittu avioeroon 26.4.2002. Omaisuuden ositus heidän välillään oli toimittamatta, eivätkä he olleet päässeet sopimukseen osituksen toimittamisesta. A ei ollut allekirjoittanut 9.12.2002 päivättyä ositussopimusta. Hän oli nähnyt jäljennöksen mainitusta asiakirjasta ensimmäistä kertaa vasta vuoden 2005 loppupuolella, kun hän oli vaatinut osituksen toimittamista.

Vastaus

B vastusti pesänjakajan määräämistä ja vaati, että hakemus hylätään. Asianosaiset olivat 11.12.2002 allekirjoittaneet 9.12.2002 päivätyn ositussopimuksen ositukseksi välillään. Asianosaisten välillä oli siten jo toimitettu lopullinen ositus. A:n allekirjoitus ositussopimuksessa oli aito ja hänen itsensä siihen merkitsemä.

Asianosaisten allekirjoitukset sopimuksessa oli kyllä tehty eri aikoina. Kun ositusta ei ollut moitittu määräajassa, tämä sopimuksen laatimisessa tapahtunut muotovirhe oli korjaantunut ja ositus oli saanut lainvoiman. Edellytyksiä pesänjakajan määräämiseen ei siten ollut.

Käräjäoikeuden päätös 8.6.2006

Käräjäoikeus kuuli todistelutarkoituksessa molempia asiaan osallisia sekä todistajina ositussopimuksen todistaneita henkilöitä. Lisäksi käräjäoikeus vertasi A:n ositussopimuksessa olevaa allekirjoitusta erinäisiin hänen ja B:n esittämiin asiakirjoihin.

Käräjäoikeus lausui, että ositussopimuksessa asianosaiset olivat sopineet omaisuutensa ja koti-irtaimen arvostamisesta, ja että he olivat päättäneet, että kumpikin osapuoli piti omissa nimissään olevan omaisuuden ja koti-irtaimen. Sopimus oli tehty tilanteessa, jossa B olisi ilmeisesti ollut velvollinen suorittamaan tasinkoa A:lle sen vuoksi, että ositettava omaisuus oli ensisijassa käsittänyt B:n omistuksessa olleen yhteisenä asuntona käytetyn huoneiston. Ositussopimus oli laadittu B:n toimesta ja hän oli hankkinut siihen sopimukseen merkityt nimikirjoitukset niin, että sopimuksen todistajat eivät olleet voineet todeta A:n allekirjoittaneen sopimusta.

Käräjäoikeus katsoi, että näissä olosuhteissa B:n asiana oli osoittaa tai ainakin saattaa uskottavaksi, että sopimuksessa oleva allekirjoitus oli A:n.

Käräjäoikeus katsoi esitetyn todistelun perusteella, että B oli voinut saattaa uskottavaksi, että ositussopimuksessa oleva A:n allekirjoitus oli tämän itsensä tekemä. Koska A ei puolestaan ollut tuonut esiin seikkoja, jotka olisivat heikentäneet B:n kertomuksen uskottavuutta, käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että puolisoiden välillä oli vuoden 2002 joulukuussa sovittu ositussopimuksen mukaisesta osituksesta ja että A oli B:n kertomin tavoin allekirjoittanut ositussopimuksen ja myös saanut itselleen sopimuskappaleen.

Koska A ei ollut laillisessa ajassa moittinut sopimusositusta sillä perusteella, että sen tekemisessä ei ollut noudatettu laillista muotoa, sopimus oli jäänyt voimaan asianosaisia sitovana osituksena. Edellytyksiä pesänjakajan määräämiseksi toimittamaan ositus asianosaisten välillä ei siten ollut.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Asian on ratkaissut laamanni Markku Brax.

Turun hovioikeuden päätös 27.4.2007

A valitti hovioikeuteen ja toisti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että hänen ehdottamansa asianajaja määrätään pesänjakajaksi toimittamaan ositus hänen ja B:n välillä. A perusteli muutoksenhakemustaan sillä, että käräjäoikeuden ei olisi tullut selvittää ja tutkia, oliko ositussopimus tullut asianmukaisesti allekirjoitetuksi ja oliko A:lla ositusvaadetta, koska tällaisten seikkojen tutkiminen kuului pesänjakajalle. Lisäksi käräjäoikeus oli tutkiessaan ositussopimuksen allekirjoituksen oikeellisuutta tehnyt vääriä johtopäätöksiä asiassa esitetystä näytöstä.

Hovioikeus lausui, että asiassa tuli ensinnäkin ratkaista se, kuuluiko tuomioistuimen toimivaltaan tutkia, oliko ositus A:n ja B:n välillä toimitettu.

Laissa ei ollut säännöstä tuomioistuimen toimivallan laajuudesta haettaessa pesänjakajan määräämistä. Myöskään pesänjakajalle kuuluvia tehtäviä ei ollut lainsäädännössä kattavasti määritelty. Korkein oikeus oli ratkaisussaan KKO 2001:56 katsonut, ettei puolisoiden välisiä taloudellisia asioita eikä myöskään aviovarallisuussuhteen purkamiseen liittyviä riitaisia kysymyksiä pääsääntöisesti tullut tutkia tuomioistuimessa pesänjakajan määräämistä haettaessa. Pääsäännöstä oli aihetta poiketa vain, jos oli selvää, ettei hakijalla ollut enää ositusvaadetta tai että hän toimi ilmeisessä oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa. Pesänjakaja oli määrätty, koska muun muassa kysymys siitä, oliko ositus toimitettu jo lopullisesti, oli ollut riidanalainen ja se kuului pesänjakajan ratkaistavaksi.

Nyt ratkaistavana olevassa asiassa oli riitaa siitä, oliko ositusta ylipäätään tehty. B oli ilmoittanut hänen ja A:n tehneen sopimusosituksen ja hän oli esittänyt 9.12.2002 päivätyn ositussopimusasiakirjan, jonka molemmat osapuolet olivat B:n mukaan allekirjoittaneet. A oli kuitenkin ilmoittanut, ettei osapuolten välillä ollut tehty ositusta. Hän ei ollut allekirjoittanut kyseistä sopimusta eikä ollut ollut edes tietoinen väitetyn ositussopimuksen olemassaolosta.

Näin ollen ei ollut selvää, oliko A:lla oikeus vaatia ositusta. Ei voitu myöskään katsoa, että hän toimisi ilmeisessä oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa hakiessaan pesänjakajan määräämistä. Asiassa ei ollut esitetty mitään sellaista syytä, miksi edellä mainittua korkeimman oikeuden ratkaisussa ilmenevää oikeusohjetta ei tulisi soveltaa myös nyt ratkaistavana olevassa asiassa. Asiassa oli näin ollen määrättävä pesänjakaja.

Ehdotettu asianajaja oli antanut pesänjakajan tehtävään suostumuksensa ja häntä voitiin pitää siihen sopivana.

Näillä perusteilla hovioikeus määräsi asianajajan pesänjakajana suorittamaan osituksen B:n ja A:n välillä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Aarola, Elise Suvanto ja Seija Uitto. Esittelijä Hanna Finne.

Perustelut

1. B ja A on tuomittu avioeroon 26.4.2002. A on vaatinut 18.4.2006 vireille tulleella hakemuksellaan, että pesänjakaja määrätään toimittamaan hänen ja B:n välinen ositus. Vastustaessaan hakemusta B on vedonnut 9.12.2002 päivättyyn sopimusosituskirjaan, jonka mukaan puolisot ovat toimittaneet omaisuutensa osituksen ja sitoutuneet olemaan sitä moittimatta. A on puolestaan väittänyt, että hän ei ole allekirjoittanut sopimusosituskirjaa eikä ositusta ole siis lainkaan toimitettu.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko tässä tilanteessa edellytyksiä määrätä pesänjakaja. Tämä kysymys sisältää myös kysymykset siitä, tutkitaanko A:n väite pesänjakajan määräämistä koskevassa hakemusasiassa vai tutkiiko väitteen pesänjakaja toimituksessa vai tutkitaanko väite jossakin muussa menettelyssä.

3. Kun B on vedonnut sopimusosituskirjaan, jonka mukaan puolisoiden välinen ositus on jo toimitettu, eikä osituskirjaa ole pidettävä ilmeisen pätemättömänä, lähtökohtana on, että sopimus sitoo puolisoita. Vasta sitten jos sopimus on vahvistettu eri oikeudenkäynnissä tehottomaksi, toimitus voidaan aloittaa uudelleen. Toimitusta ei siis voida käynnistää uudelleen pesänjakajan määräystä hakemalla siinä tarkoituksessa, että sopimuksen tehottomuus tutkittaisiin jakajan määräämistä koskevan hakemusasian yhteydessä tai että jakaja tutkisi sen toimituksessa.

4. Asiassa ei ole edellytyksiä määrätä pesänjakajaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Soile Poutiainen. Esittelijä Lea Nousiainen.